Iskä on meillä. Kun se ennen joulua meillä kävi, se oli kauhean vaisu ja nyt se aloitti pelleilemällä, mutta loppua kohden sen mieliala näytti laskevan. Mikä sillä oikein on?
Mulle tulee mieleen vaan se, että sanoinko mä sille jotakin väärin, mutta mä en ainakaan keksi mitään, mikä oisi voinut saada sen masentumaan.
Ennen joulua äiti veikkasi, että se vaan on tämän joulun takia.
En minä tiedä.

Juteltiin kännyköistä ja mä tutkin sen kännykkää ja se mun ja niin...
Näytin sille mitä olin saanut ja...
Se vaivaa mua ihan helvetisti. Sanoinko mä oikeesti jotakin sellaista, mistä se olisi voinut loukkaantua tai jotakin?

Ich Trojea olen kuunnellut viime päivät ja sain Heidin ropettamaan, ehkäpä jopa vähän innostumaan. Pyrin olemaan kyllä nyt vähän varovaisempi sen kanssa.
Mä tarvitsen roolipelaamista, jottei tarvitsisi ajatella mitään muuta.
Iltaisin mä en pysty nukkuu, ellen sitten ala kuvittelemaan jotakin.
Nytkin taas selittänyt pari tuntia englanniksi paskaa ennen kuin olen nukahtanut.
Ja nukkunut liiankin pitkään.

Huomenna Sandyn kanssa katsoo Holiday.

"Ruumis on niin kuin piilopaikka,
jonka sisällä pitää pysytellä."
Emile, 6v.

Noi sanat mitkä luin kun etsiskelisin erilaisia Lasten suusta- juttuja, jäi jotenkin mietityttämään, kuinka fiksuja lapset oikeasti on. Sitähän tää ruumis on. Piilopaikka.
Yritetään näyttää mahdollisimman pelottavilta, itsevarmoilta ja kauneilta, jottei kukaan voisi tulla satuttamaan.
Liian fiksua.

Kiksun Rulez-kausi senkun jatkuu ja sen kanssa menee hermot. Mä olen kuulemma helposti kärtsähtävää tyyppiä, kun valitin sille, että eikö se voisi jo lopettaa, mutta kun ei...
Ja Verna kysyi, että eikö sitä hävetä?
Ei, ei Kiksu edes tunne sellaista sanaa. Tai tuntee. Yhden tapauksen verran mitä se mulle on kertonut, muta se on sen synkkä salaisuus ja siitä ei puhuta.

Sirpakin on meillä. Ne vetelee tuolla kahvia naamaansa, eikun siis teetä.
Mä kävin tänään jopa ulkona. Kävin kaupassa tunti sitten.
Olenpa minä ihana.

No, kuittailen.

Kiki-Katti