Piti jo aamulla kirjoittaa. Ja nyt kun sain tämän sivun eteen, niin tuli oikosulku. Mistä mä oikein kirjoitan....
Noh, H ongelma ei olekaan enää ongelma. Tiedä sitten mistä johtuu.
Sain kuitenkin synttärilahjani. Ich Troje- kalenterin. Oi, se on niin hieno. olkaa kateellisia. Eikä ole mistä tahansa hankittu! Käsityötä se on. Tai no, tietsikalla se on oikeastaan tehty, mutta silti.
Rakastan sitä. nyt se killuu keittiön seinässä, kun omassa huoneessa ei sitä tilaa ole. Tai mitään minne sen laittaisi.

Juttelin H:n kanssa puhelimessa  ja oli ihanaa pitkästä aikaa.

Teatteri meni taas perseelleen. Mä en tajua mikä mulla oikein on?
Välttelin J:n kanssa puhumista. Ja L:llän. Tietämättä oikeastaan syytä.
Ei kyllä J vastannut tekstareihinkaan, että en tiedä. Oli mulla hauskaakin. Hissi-improvisaatio oli loistava. Miksi musta tuntuu että mä esitän aina psykologia tai opettajaa kaikissa improissa.
Saatiin 'läksyksi' kirjoittaa monologi.
Joku hahmo ensin keksiä. Mie taidan esittää Isabell O'Connellia. Sitä Andien ja Juanin tytärtä.

Ostin eilen uusia vaatteitakin. Sellaisen ihanan punaisen takin ja sitten mustat verkkarit.
Tänään käytiin hakemassa toiset verkkarit, mutta kun siellä ei ollut M-kokoa. L-kokoa oli kyllä joo. Ja yksi S-koko, mutta kun mä pidän tällaisista leveistä, missä on tilaa liikkua enemmän.
Aina vaatteet vähintään yhden koon liian isoja vaatteet. Okei, ei aina, mutta usein.
Kun Kristian suostuu lainaamaan sen digiä, voin ottaa kuvan.

Mietin kovasti sitä monologia. Mistä mie sellaisen teen?
Isabell on aika hyvä, koska siitä saa kyllä kunnon angst genreisen irtoamaan, mutta toisaalta mä kaipaisin jotakin erilaista, koska musta tuntuu, että moni tekee juuri semmoisen.
Mä tiedän, mä halaun erottua joukosta ja keksiä jotakin uutta, mutta sille en voi vaan mitään.
Jonkun niitä uusiakin ideoita on tehtävä... vaikkei mun nyt tarvitsisi...

C:n kanssa olen mesettänyt ihan kauheesti.
En tajua miten silleen on käynyt, mutta täytyy sanoa, että mulla on ainakin hauskaa. Odotan nyt jotakin ilmoitusta Ich Trojen CD:istä. Mutta kun kestää.... Tai siltä musta tuntuu.

Ja tässä on tekstiä aivan älyttömästi.

Äiti ja minä ei olla edes riidelty.
Sossuämmän luona käynti kai jotenkin teki jotakin. En mä tiedä.
Käytiin suunnilleen mun koko historia lävitse.
Musta tuntui ettei se ämmä tajunnut, kun äiti selitti mun lääkesekoiluista. Parempi kai niin.

No niin,
Nyt hyvää yötä, kirjoittelen taas kun on kirjoiteltavaa ja kun sellaisen kirjoittamisen tarvetta ilmenee.