Tuntuu niin turhauttavalta. Tuntuu ettei H:ta enää kiinnosta ollenkaan mun olemassa olo. Ehkäpä mä olen oikeassa. Onhan siellä uudet kuviot siellä. Ja minä en vaan satu kuulumaan niihin kuvioihin.

Koulussa menee niin kuin menee ja ei siitä sen enempää.
Mun päähän ei nyt mahdu kuin H ja M ja Andie ja Juan.
Mä haluan pelata niillä. Mulla on kai joku pakkomielle, mutta kun tuosta yhdestä ei ole pelaamaan mun kanssa tai edes puhumaan mun kanssa, niin minkäs minä sille voin. Niin turhauttavaa.
Elämä kuljettaa erilleen.

Tilasin Puolasta Ich Trojen kolme CD:tä. Äiti maksaa ne, koska ne on sitten joululahja mulle. Katsoo nyt edes saanko koskaan niitä. Ei siitä nimittäin koskaan tiedä.
Onneksi kukaan ei nähnyt mua tunti sitten, kun hihkuin aivan innoissani niistä CD:istä.